Skip to main content

I am a university researcher interested in games, play and philosophy. I design, analyse and write about games for fun and for a living.

You can find me from the University of Jyväskylä, The Finnish Society for Game Research and games co-operative Expa. I currently work for the Centre of Excellence in Game Culture Studies.

@jarjoranta on Instagram

jonne.arjoranta.fi

jaranta

mastodon.arjoranta.fi/@jonne

jaranta

orcid.org/0000-0003-0148-7626

jaranta

jarjoranta

 

A short list of good resources for online safety

1 min read

EFF's Surveillance Self-Defense: https://ssd.eff.org/

A DIY Guide to Feminist Cybersecurity: https://hackblossom.org/cybersecurity/

Speak Up & Stay Safe(r) from Feminist Frequency: https://onlinesafety.feministfrequency.com/en/

The Motherboard Guide to Not Getting Hacked: https://motherboard.vice.com/en_us/article/d3devm/motherboard-guide-to-not-getting-hacked-online-safety-guide

 

Automatic list of publications with Jekyll

1 min read

You can get an automatic list of publications on your Jekyll blog by combining Zotero and jekyll-scholar.

First, export your publications from Zotero as a .bib-file. Getting all your publications exported is especially easy if you have all your publications in a My Publications collection. You can just export the whole collection and get a list of your publications.

Next, you place that file in your Jekyll directory in the _bibliography folder.

Then, on your publications page, you include the bibliography with something like

{% bibliography --file my-publications.bib --group_by year --group_order descending %}

This adds your publications grouped by year in descending order. See jekyll-scholar documentation on how to configure it more.

 

Facebook ei ole sinua varten

3 min read

Tämä on säännöllinen muistutus siitä, että sinä et ole Facebookin asiakas, mainostajat ovat. Facebookin käyttötarkoitus on pitää sinut tuijottamassa ruutua mahdollisimman pitkään, jotta näkisit mahdollisimman monta mainosta. Siksi et voi vaikuttaa virtasi sisältöön kuin hieman; mainostajien tarpeet ovat sinun tarpeitasi tärkeämmät.

Facebook ei itsekään hallitse luomaansa alustaa. Se on palkannut vain pienen määrän ihmisiä käymään läpi sisältöään ja luottaa siksi enimmäkseen algoritmeihin. Tämän takia Facebook on ollut osallinen mm. rohingyojien vainoon Myanmarissa ja mahdollistanut Venäjän sekaantumisen Yhdysvaltojen edellisiin vaaleihin.

Mutta mitä voin tehdä, kun kaikki ystäväni ovat Facebookissa?

Tätä kutsutaan verkostovaikutukseksi: olet Facebookissa, koska kaikki muutkin ovat. Voit kuitenkin kokeilla vaihtoehtoja poistamatta Facebook-tiliäsi. Kun kaverisi sitten kokeilevat samaa vaihtoehtoa, he voivat yllättyä iloisesti löytäessään sinut.

Miten seuraan lempikirjailijani kirjoituksia?

Blogeissa on ollut toimivat RSS-virrat 90-luvulta asti. Lataa puhelimeesi/tietokoneellesi RSS-lukija, seuraa heidän virtaansa ja näet kaikki heidän päivityksensä. Kaikkien Wordpress-blogien RSS-virta löytyy osoitteesta /feed, eli www.esimerkki.fi/feed.

Miten jaan omia päivityksiäni?

Blogin perustaminen on helppoa! Sellaisen saa ilmaiseksi Wordpressiltä tai monesta muusta palvelusta. Kaverien blogeja on helppo seurata ja kommentoida.

Mutta entä jos haluan vain sosiaalisen median, johon päivittää kuvia kissastani ja valittaa säästä?

On paljon vaihtoehtoja, jotka eivät pyöri mainostajien ehdoilla. Esimerkiksi Mastodonilla on yli miljoona käyttäjää. Äitisi ei ehkä tykkää kissakuvistasi siellä, mutta miljoona muuta ihmistä voivat.

Ohjeita

RSS-lukija

Helpointa on lukea päivityksiä suoraan selaimesta. Firefoxissa on oletuksena RSS-lukija. Jos et näe työkalupalkissa "Tilaa"-nappia, voit klikata asetusvalikosta "Muokkaa" ja lisätä sen työkalupalkkiisi. Google Chromeen täytyy asentaa RSS-lukija erikseen, jonka jälkeen tilaus-nappi ilmestyy osoitepalkkiin.

Blogi

Worpressiin on helppo perustaa blogi: https://wordpress.com/start/about

Mastodon

Ylläpidän suomenkielistä Mastodon-palvelinta osoitteessa https://mastodontti.fi/. Vasemmasta yläkulmasta voit luoda oman tilisi. Mastodonttiin mahtuu vielä paljon lisää kissakuvia!

 

"Minulla ei ole mitään salattavaa" ja muita yksityisyyden väärinymmärryksiä

6 min read

Tämä teksti perustuu Daniel Soloven tutkimusartikkeliin "I've Got Nothing to Hide" and Other Misunderstandings of Privacy. San Diego Law Review, 44, 745.

"Minulla ei ole mitään salattavaa" voidaan tulkita henkilökohtaisen mieltymyksen ilmaukseksi. Silloin voidaan ajatella, että toteamus ilmaisee vain puhujan suhtautumisen omaan yksityisyyteensä. Se voidaan tulkita myös poliittiseksi mielipiteeksi:

Minä olen lainkuuliainen kansalainen ja minulla ei ole mitään salattavaa. Jos sinä olet myös lainkuuliainen kansalainen, sinullakaan ei pitäisi olla mitään salattavaa.

Koska henkilökohtaiset mieltymykset vaihtelevat, näistä mielenkiintoisempi on poliittinen mielipide. Tyypillinen tapa ilmaista tämä voisi olla seuraavanlainen:

Jos sinulla ei ole mitään salattavaa, sinulla ei pitäisi olla mitään tarkkailua vastaan. Ja jos olet rikollinen ja sinulla on jotain salattavaa, valtion pitäisi tietää siitä.

Tyypillisiä vastauksia tähän ovat esimerkiksi seuraavat:

Jos sinulla ei ole mitään salattavaa, niin et varmaan tarvitse kotona verhoja?

 Jos sinulla ei ole mitään salattavaa, voin varmaan saada sinun luottokorttisi numeron?

Tyypillinen ongelman muotoilu on helppo kumota osoittamalla asioita, joita suurin osa ihmisistä ei haluaisi jakaa. Tämä on ongelman heikko muotoilu, johon on helppo löytää vastalauseita. Ongelman voi kuitenkin muotoilla myös vahvassa muodossa:

NSA:n valvonta, datalouhinta ja muu valtion tiedonkeruu johtaa rajatun tiedon paljastamiseen muutamalle valtion virkailijalle tai mahdollisesti vain valtion tietokoneille. Tämä erittäin rajattu tiedon paljastaminen ei todennäköisesti uhkaa lainkuuliaisen kansalaisen yksityisyyttä. Vain rikollisilla on syytä salata tietonsa. Rajattu tiedon levittäminen vähentää uhkaa lainkuuliaisten kansalaisten yksityisyydelle niissä tapauksissa, joissa tieto on arkaluonteista tai kiusallista. Lisäksi, terroristihyökkäysten tunnistaminen, tutkiminen ja estäminen on tärkeämpää kuin vähäinen haitta lainkuuliaisten kansalaisten yksityisyydelle. (Solove 2007, 7)

Näin muotoiltuna ongelma on vaikeampi sivuuttaa ja vaatii tarkempaa analyysia. Ennen kuin ongelmaan voi tyydyttävästi vastata, täytyy kuitenkin ymmärtää, mitä tarkalleen oikein tarkoitetaan yksityisyydellä.

Perinteisen "riittävät ja välttämättömät ehdot"-määritelmän sijaan Solove ehdottaa että yksityisyys tulisi määritellä perheyhtäläisyyden kautta (hän seuraa tässä Wittgensteinin tapaa ajatella määritelmiä). Yksityisyys on joukko yhteisiä piirteitä jakavia ongelmia, ei yksi asia.

Yksityisyyden ongelmat liittyvät esimerkiksi:

  • informaation keräämiseen
  • informaation käsittelyyn
  • informaation välittämiseen
  • yksityisyyden loukkauksiin

Erilaiset ongelmat vaativat vähän erilaisia ratkaisuja ja nojaavat hieman erilaisiin yksityisyyden määritelmiin. Ongelmien käsittely ikään kuin kyse olisi samasta asiasta johtaa väärinkäsityksiin.

Usein yksityisyyttä yritetään ymmärtää suhteessa turvallisuuteen tai johonkin muuhun sosiaaliseen hyötyyn. Tämä asettaa yksilön oikeuden yksityisyyteen ristiriitaan yhteiskunnan etujen, kuten turvallisuuden, kanssa. Tässä vastakkainasettelussa yksilön oikeudet helposti häviävät. Tämä näkyy Soloven mukaan esimerkiksi oikeudenkäynneissä, joissa on usein vaikea näyttää, että yksityisyyden loukkauksista on yksilölle konkreettista haittaa. Koska yksityisyyden loukkaukset käsitellään usein vahingonkorvaus-kysymyksinä, ei loukkauksista seuraa tuomioita. Yksityisyyden loukkaukset ovat harvoin sellaisia, että niistä koituu vakavia tai selkeitä haittoja - sen sijaan haitat ovat pieniä ja kerääntyvät hiljalleen.

Solove argumentoi, että yksilön oikeuksien ja yhteiskunnan etujen asettaminen tällä tavoin vastakkain on kysymyksen väärin asettamista. Hänen mukaansa yksityisyys on turvallisuuden kaltainen yhteiskunnallinen arvo, jolloin ristiriita on oikeastaan kahden keskeisen yhteiskunnallisen arvon välillä. Rikkomus yksityisyyttä vastaan on siis yhteiskunnallinen rikkomus, joka ei ainoastaan haittaa yksilöä, vaan koko yhteiskuntaa.

Solove esittää, että toisin kuin usein ajatellaan, Orwellin 1984 ei ole paras metafora yksityisyyden ymmärtämiselle. Orwellin dystooppisessa maailmassa keskeinen yksityisyyden menettämisen seuraus on vapauden katoaminen: yksilöt eivät voi toimia, puhua tai ajatella niin kuin haluavat. Jos todellista laajamittaista valvontaa tarkastellaan orwellilaisen tarkkailun mielessä, voidaan todeta että valvonta ei usein rajaa ihmisten mahdollisuuksia toimia eikä siksi ole haitallista.

Sen sijaan Solove esittää, että parempi metafora olisi Kafkan Oikeusjuttu. Se kuvaa kasvotonta byrokratiaa, joka tekee päätöksiä yksilöiden puolesta ilman, että he ovat osallisia siinä, miten heidän tietonsa kerätään tai miten tietoja käsitellään. Kafkamainen tarkkailu ei rajaa yksilöiden toiminnan mahdollisuuksia, mutta saattaa heidät kyvyttömiksi vaikuttamaan omiin tietoihinsa ja niiden käyttöön. Se luo valtasuhteen, jossa yksilö on avuton instituutioiden mielivallan edessä. Soloven mukaan useimmat yksityisyyteen ja valvontaan liittyvät ongelmat ovat lähempänä kafkamaista kuin orwellilaista valvontaa.

"Ei mitään salattavaa"-argumentti nojaa sellaiseen yksityisyyden määritelmään, jossa yksityinen tarkoittaa pahojen tai väärien asioiden salaamista. Toteutuessaan se paljastaa ehkä yksityisten ihmisten asioita, mutta pieninä annoksina ja vain harvoissa tapauksissa niin, että seuraukset ovat vakavat.

Argumentti nojaa orwellilaiseen käsitykseen valvonnasta. Koska laajamittainen valvonta ei rajoita yksilöiden vapautta toimia, se vaikuttaa (suhteellisen) harmittomalta. Haitat ovat kuitenkin paremmin ymmärrettävissä, jos metaforana on Kafkan Oikeusjuttu. Tiedon keräämiseen ja käsittelyyn liittyvät haitat ovat byrokraattisia: välinpitämättömyys, virheet, väärinkäytöt, turhautuminen, läpinäkyvyyden puuttuminen ja vastuuttomuus. Tieto kerätään salaisesti, ihmiset eivät voi itse vastata tai reagoida sen keräämiseen ja kukaan ei ole oikeastaan vastuussa tiedon käytöstä tai väärinkäytöstä.

Valvontaa ei siten tulisi arvioida sen yksittäisseurausten valossa, vaan arvioida, millaisia rakenteellisia seurauksia sillä on yhteiskuntaan. Missä määrin laajamittainen tiedonkeruu saattaa yksilöt avuttomiksi ja alisteiseen valtasuhteeseen? Millä tapaa tiedonkeruuta valvotaan ja miten vastuu siitä jakautuu? Miten väärinkäytöksiä käsitellään? "Ei mitään salattavaa"-argumentti ei kata kaikkea yksityisyyden ja valvonnan muotoja, koska yksityisyys on monitahoinen ja monimutkainen joukko toisiinsa liittyviä ongelmia, ei yksittäinen ja selkeärajainen asia.

Julkaistu alunperin: 2015–05–06T20:01:25+03:00

 

Dialogi, politiikka ja totuus

5 min read

Sokrates on puolimyyttinen hahmo antiikin Kreikasta ja häntä pidetään keskeisenä hahmona filosofian synnyssä. Yksi hänen kuvaavimmista piirteistään on hänen tapansa keskustella muiden kanssa. Sinnikkäästi ja senttiäkään luovuttamatta hän väitteli aikansa oppineiden, eli sofistien kanssa hyvää elämää, etiikkaa ja oikeudenmukaisuutta koskevista kysymyksistä.

Hänen tapaansa keskustella, eli sokraattista dialogia, kuvaa kuitenkin yksi piirre, jota harvemmin liitämme väittelyyn ja joka erotti hänet sofisteista. Sofistit olivat nokkelia puhetaidon opettajia. He tunsivat retoriset temput, joiden avulla voittaa väittely kuin väittely. Väittely heille oli kuin peliä, jonka joko voitti tai hävisi. Tarpeen tullen mustasta tehtiin valkoista ja päinvastoin, kunhan pelin loputtua sofisti oli voitolla.

Sokrates suhtautui keskusteluun hieman eri tavalla. Hän ajatteli, että on vain yksi tapa voittaa dialogissa: saavuttamalla totuus. Samalla saattoi joutua myöntämään, että omat väitteet olivat väärässä, mutta se ei haitannut, jos määränpäänä ei ollut voitto vaan totuus. Lopulta kaikki voittivat, jos keskustelun aiheesta ymmärrettiin enemmän kuin keskustelun alussa. Aikalaiset eivät aina pitäneet siitä, mihin keskustelut Sokrateen johdattivat ja lopulta hänet tuomittiin kuolemaan nuorison mielten turmelemisesta ja jumalanpilkasta.

Peli ei ehkä ollut kovin hyvä vertauskuva keskustelulle, jos halutaan tavoitella muutakin kuin voittoa. Paljon myöhemmin, saksalainen filosofi Hans-Georg Gadamer ajatteli, että aito keskustelu vertautuu paljon paremmin leikkiin. Aivan kuin leikissäkin, täytyy osapuolten suostua keskusteluun vapaaehtoisesti. Dialogia ei voi pakottaa, aivan kuten leikki lakkaa olemasta leikkiä, jos siihen yritetään pakottaa.

Sokrateen tavoin Gadamer ajatteli, että dialogi on välttämätöntä totuuden saavuttamiselle. Vain kohtaamalla muita ihmisiä aidossa keskustelussa voimme päästä käsiksi kaikkiin niihin näkökulmiin, joista meidän todellisuutemme koostuu. Gadamer ajatteli, että aidon dialogin esteenä on tapamme suhtautua toisiin ihmisiin välineellisesti. Aito dialogi oli hänelle suorastaan eettinen velvollisuus, sillä hän piti ihmisiä ennen kaikkea maailmaa tulkitsevina olentoina.

Kuten arvata saattaa, Sokrateen tavoin Gadamer ei erityisemmin pitänyt sofistien tavasta väitellä. Hän varoitti kuitenkin myös modernimmasta esteestä dialogille. Psykologisoiva suhtautuminen keskustelukumppaniin ei anna hänen äänensä tulla aidosti esiin, vaan suhtautuu jokaiseen toteamukseen hänen henkilötaustansa heijastumana. Jos olemme liian keskittyneitä selittämään toistemme mielenliikkeitä, emme kuule väitteitä vaan aistimme vain oireita. Miksi kuunnella, kun keskustelukumppani on vihervassari tai persu, ja kaikki tietävät heidän olevan aina väärässä.

Nämä jo kuolleet filosofit tuntuvat tällä hetkellä kovin tarpeellisilta ajatuksineen dialogista. Poliittista dialogia on vaikea rakentaa väärinymmärryksen ja näytön edessä tapahtuvan psykoanalyysin varaan. Monet ovat jo pistäneet merkille, miten "monikulttuurisuus" saa erilaisia merkityssisältöjä eri puhujien suussa, eikä keskustelu voi edetä, jos edes sen lähtökohdista ei olla samaa mieltä.

Vaikka kuinka uskoisi dialogin voimaan, on ehkä turha kuvitella, että kaikki ongelmat ratkeaisivat, jos osapuolet vain istuisivat alas ja juttelisivat riittävästi. Yhteiskunta sisältää myös aitoja erimielisyyksiä ja demokraattisessa yhteiskunnassa onkin syytä sietää niitä -- tiettyyn rajaan asti. Belgialainen politiikan teoreetikko Chantal Mouffe ajattelee, että poliittinen kamppailu on oleellinen ja terve osa demokratiaa. Mahdollisuus poliittiseen erimielisyyteen tarjoaa ihmisille mahdollisuuden kohdata muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään ja rajaa kamppailun poliittisen kentälle. Mouffe ajattelee, että kun eri mieltä olevia ihmisiä kohtelee poliittisina vastustajina, heistä ei tule vihollisia. Ero on tärkeä, sillä vastustajalle väitetään vastaan, kun taas vihollinen pyritään tuhoamaan.

Demokratian tulisi siis sallia ja hyväksyä erimielisyyksiä niin kauan, kun kyse on vastustuksesta eikä vihollisuudesta. Kaikkea ei pidä suvaita: uusnatseja ei tarvitse hyväksyä, sillä he eivät pyri dialogiin vaan kohtelevat erimielisyyttä vihollisuutena. Demokratian tarvitsee turvata ainakin oma demokraattisuutensa, tai mitään dialogia ei voi edes syntyä. Mutta niin kauan, kuin ilmaisunvapaus säilyy, myös mahdollisuus erimielisyyteen on olemassa. Se voi tarkoittaa rajuakin kritiikkiä, sillä kritisoimista ei pidä sekoittaa vaientamiseen -- matkalla totuuteen joku joutuu aina luopumaan mielipiteistään. Mutta aidon dialogin lähtökohtana täytyy molemmilla olla totuuden tavoite, eikä silloin riitä todeta, että vihervassari tai persu on aina väärässä.

Julkaistu alunperin: 2015–08–11T20:53:56+03:00

 

Ohje vahvojen salasanojen helppoon käyttöön

7 min read

Pitkällisen kehityksen tuloksena me elämme maailmassa, jossa joudumme keksimään satoja salasanoja, joita on vaikea muistaa, mutta jotka on helppo murtaa. Koska on inhimillisesti mahdotonta keksiä ja muistaa niin monta hyvää salasanaa, useimpien ihmisten ratkaisu on yksinkertainen: käytä yhtä tai muutamaa salasanaa kaikkialla ja toivo parasta. Pidemmän päälle tämä on vaarallista, koska ennen pitkää tuo salasana tai nuo salasanat tullaan murtamaan tai ne vuotavat.

Koska ongelma on tietokoneista johtuva, se kannattaa antaa tietokoneen ratkaistavaksi.

Yritän kuvailla vaiheet mahdollisimman yksinkertaiseen ratkaisuun, joka täyttää seuraavat ehdot:

  1. Sinun täytyy muistaa vain yksi salasana, mutta jokaisella käyttämälläsi palvelulla on silti ainutkertainen ja vahva salasana.
  2. Pääset käsiksi salasanoihisi aina, kun se on tarpeen.
  3. Kukaan muu ei pääse käsiksi salasanoihisi.

Helpoin ratkaisu on luottaa johonkin ulkoiseen palveluun, mutta ne eivät välttämättä ole turvallisia. Kuvailemani ratkaisu on enemmänkin lähestymistapa kuin yksittäinen palvelu, mutta käytän tässä esimerkkeinä itse käyttämiäni ohjelmia tai palveluja - muitakin vaihtoehtoja on. Tärkeää on lähestymistapa, ei sen yksittäiset osat. Voit tarpeen vaatiessa vaihtaa yksittäisiä osia ilman, että lähestymistapa muuttuu käyttökelvottomaksi.

Tarvitset salasanojen turvaamiseen kaksi ohjelmaa:

Säiliön salasanoja varten

Säiliön tarkoitus on salata salasanat ja muistaa ne sinua varten. Käytän tähän tarkoitukseen Keepassia. Se löytyy kaikille suosituille käyttöjärjestelmille, eikä vaadi asentamista tietokoneelle.

Synkronointiohjelman

Tarvitset salasanojasi kaikilla käyttämilläsi tietokoneilla, joten tarvitaan jokin tapa siirtää niitä paikasta toiseen turvallisesti. Synkronointiohjelma pitää huolen siitä, että jos lisäät säilöön uusia salasanoja, ne ovat käytettävissä myös muilla tietokoneilla. Käytän synkronointiin Dropboxia.

Keepass säilyttää salasanoja turvallisessa ja salatussa säilössä, johon pääsee käsiksi vain antamalla sille sen ainoan salasanan, joka sinun tarvitsee muistaa. Säiliö sijaitsee kansiossa, joka synkronoidaan laitteelta toiselle niin, että pääset käsiksi siihen missä tahansa. Periaatteessa ei haittaa, vaikka joku pääsisi käsiksi säiliöön - se on suojattu salasanallasi, joten vain sinä voit avata sen. Säiliötä ei kuitenkaan kannata jakaa julkisesti, sillä vahvimmankin salasanan voi murtaa riittävällä vaivalla.

Saadaksesi kaiken tämän toimimaan, sinun tarvitsee tehdä vain 4 vaihetta:

1. Lataa Keepass.

Kannattaa aloittaa koneelta, johon luotat ja asentaa Keepass siihen. Keepassista on kuitenkin olemassa myös helposti ympäriinsä siirreltävä versio, jota ei tarvitse asentaa.

2. Luo säiliö.

Keepassissa se onnistuu valitsemalla File -> New. Suojaa säiliö vahvalla salasanalla (katso alempaa tarkempia ohjeita). Lisäsuojaa saat, kun luot avaintiedoston, joka tarvitaan myös salauksen avaamiseen. Avaintiedosto täytyy kuitenkin olla sen jälkeen kaikissa laitteissa, joissa haluat käyttää Keepassia.

3. Käytä Keepassia salasanojen luomiseen.

Voit joko valita Edit -> Add Entry tai painaa avaimen näköistä nappia, joka on neljäntenä valikkorivissä. Anna uudelle salasanalle tarvittavat tiedot: otsikko, käyttäjänimi ja salasana. Otsikko auttaa sinua löytämään oikean salasanan. Käyttäjänimeä käytetään kirjautumiseen - se on usein sähköpostiosoite. Salasana-kenttä on valmiiksi täytettynä satunnaisilla merkeillä, jotka Keepass on luonut. Voit säilyttää sen sellaisenaan. Muista tallentaa Keepassin säiliö aina, kun olet luonut uuden salasanan.

Entä vanhat salananat? Ne kannattaa muuttaa joko yhdellä istumalla Keepassin luomiksi tai sitten käydä pikkuhiljaa läpi vanhoja salasanoja ja muuttaa niitä turvallisemmiksi. Ainakin tärkeimmät salasanat kannattaa muuttaa saman tien.

4. Siirrä säiliö synkronoitavaan kansioon.

Jotta pääset käsiksi salasanoihin myös muualta kuin siltä koneelta, jossa loit ne, säiliön täytyy synkronoitua myös muille käyttämillesi laitteille. Kannattaa myös synkronoida säiliö johonkin mukanasi kantamaan laitteeseen, kuten kännykkään.

  • Keepass2Android Androidille osaa synkronoida säiliön automaattisesti Dropboxin kanssa.
  • MiniKeepass iPhonelle osaa käsitellä Keepass-säiliöitä, mutta iPhone tarvitsee lisäksi Dropboxin synkronointia varten.

Näiden neljän vaiheen jälkeen sinulla pitäisi olla säiliö turvallisille salasanoille. Se kannattaa olla saatavilla esimerkiksi kännykässä siksi, että joudut ajoittain käyttämään tilejäsi myös vierailla laitteilla. Silloin et voi helposti kirjautua tileihisi, koska et voi muistaa niiden satunnaisia ja pitkiä salasanoja. Silloin avaat säiliön omalta laitteeltasi ja näpyttelet salasanan sieltä toiselle laitteelle. Tämä ei ole aina vaivatonta, mutta onneksi näin ei tarvitse tehdä kovin usein.

---

Entä se ainoa salasana, joka sinun täytyy muistaa? Sen pitäisi olla turvallinen, mutta pitkien ja turvallisten salasanojen keksiminen ja muistaminen on hankalaa. Siihen on monenlaisia ratkaisuja, mutta kuvailen tässä yhden:

  1. Ota jokin kirja, laulun lyriikat tai muu teksti, johon pääset tarvittaessa käsiksi. Se voi olla esimerkiksi kirja kirjahyllystäsi.
  2. Avaa se satunnaiselta sivulta (tai jonkin tietyn luvun alusta, jos pelkäät unohtavasi sijainnin myöhemmin).
  3. Valitse jokin sivun helposti tunnistettavista lauseista (ensimmäinen, viimeinen, toiseksi viimeisen kappaleen ensimmäinen).
  4. Päätä jokin tapa laskea kirjaimia: joka toinen, joka kolmas, joka neljäs, kaksi ensimmäistä tai jotain vastaavaa.
  5. Käy läpi jokainen lauseen sana ja kirjoita talteen valitsemaasi laskukaavaa vastaavat kirjaimet.
  6. Lisää salasanan alkuun tai loppuun käyttämäsi sivunumero tai kirjan julkaisuvuosi.

Esimerkiksi edellisestä lauseesta saisi salasanan valitsemalla siitä kaksi ensimmäistä kirjainta jokaisesta sanasta ja lisäämällä siihen tämän tekstin kirjoitusvuoden loppuosan:

2015Lisaaltalokäsitakiju15

Ei kovin kaunis salasana, mutta suhteellisen helppo muistaa, jos vain toistaa mielessään lausetta tarpeeksi monta kertaa. Siinä on myös usein vaaditut iso kirjain ja numero. Käyttämäni laskuri sanoo, että se on jopa tarpeettoman vahva, joten vähän lyhyempikin salasana kelpaisi.

Osaat nyt vaihtaa kaikki salasanasi vahvoihin salasanoihin, joten sinulla ei ole enää mitään tekosyytä käyttää heikkoja salasanoja.

Julkaistu alunperin: 2015–08–23T20:07:26+03:00